Paluu arkeen

Niin siinä kävi, että flunssahan se minulle kumminkin tuli, vaikka kuinka yritin toivoa allergiaoireita. Kotimaahan kun pääsin, sai seuraavana päivänä hakea tohtorilta apua vaivaan. No sehän ei näyttävästi enää tässä Suomenmaassa niin vaan onnistukaan. Paluuvuorokauden kun yritin kärvistellä flunssan ja matkustelun aiheuttaman vähäunisuuden kourissa, päätin heti seuraavan aamuna varata lääkärille ajan. Siinä kohtaa jo toista vuorokautta lähes nukkumatta olleena ja flunssan sen kun pahentuessa, soitin jo heti aamu kahdeksalta paikalliseen terveyskeskukseen toiveekkaana saada edes päivystysaika lääkärille. Hoitajan tavoitettuani langan päähän, hoitaja pyysi tulemaan klo 10.30 paikanpäälle. No minähän menin; toiveikkaana, että saan helpotusta kovaan flunssaan. No mitä vielä, todellisuushan oli se, että pelkästään hoitaja tutki minut! Otti pikatestillä (niin "luotettavia" kun on ovatkin) tulehdusarvot, nielusta pikaviljelyn, katsoi ultralaitteella poskiontelot ja mittasi kuumeen ja totesi, että tätä on liikkeellä ja koita kestää. Oireet jos pahenee, niin pyysi tulla sitten uudestaan LÄÄKÄRIN vastaanotolle. Useita kertoja painotin hoitajalle, että olen vuorokausi aiemmin tullut takaisin Suomeen ja ollut lähes kuukauden pois Suomesta ja flunssa vaivannut jo toista viikkoa; en ole saanut tartuntaa siis Suomesta. Ei meinannut hoitaja mitään. No, minä häntä koipien välissä toista vuorokautta lähes nukkumatta, kiitos raastavan kurkkukivun ja yskän, palasin kotiin ja tyydyin kohtalooni.

Jäin miettimään tuota outoa terveyskeskuksen toimintaa, että muka hoitaja voi ns. tehdä diagnoosin lääkärin puolesta. Mietin pää sumuisena missä kohtaan todellisuudessa oireeni alkoivat ja mistä ihmeessä lopun kaiken olin tautini saanut. No pöpöjähän saa vaikka kauppareissulla, mutta ajatuksiini kieltämättä särähti Fuengirolassa olevan asuntoni keittössä ollut VAHVA homeen haju. Homeongelmat on enemmän kuin yleisiä Espanjassa. Isäni kun saapui luokseni Espanjaan, joutui hän imeskelemään aina asunnossa ollessa tiuhaan tahtiin astmapiippuaansa. Aika selvää, että homeella oli takuulla osuutta flunssaani. Päivän mittaan flunssaoireeni sen kuin paheni, päätin varata ajan yksityiselle lääkärille, sen sijaan että yrittäisin seuraavana päivänä mennä uudestaan arvauskeskukseen. Sain samalle illalle vielä ajan varattua ja lääkäri totesi parissa minuutissa minulla olevan erityisen paha poskiontelontulehdus ja oli erityisen huolissaan siitä, että olin saanu taudin ulkomailta ENKÄ Suomesta! Tohtori määräsi 3 päivän kunnon norsukuurin antibioottia, ja jos ei ala parissa päivässä helpottamaan niin aletaan tutkimaan isommin. Otin illalla ensimmäisen norsurohdon, nukuin 12h putkeen ja aamulla jo selkeästi parempi olo. Me gusta!

No se minun terveydestäni. Jospa itseasiaan, eli Espanjaan. Viimeinen työviikko meni arkistot viimeisteltäessä, asiakkaan pankkiasioita hoidellessa ja asunnon omistajalta avaimia noutaessa. Kaksi viimeistä työpäivää pomoni halusi "ulkoistaa" minulle, sen kunniaksi että isäni oli saapunut maahan. Painotin pomolle, että hoidan kyllä sopimuksen mukaisesti työni, että isäni ei sen vuoksi tullut että pääsisin "luistamaan" töistäni. Pomo kyllä uskoi minua, mutta totesi että haluaa minun saavani nauttia myös maasta vapaa-ajan merkeissä ja kun toimistolla oli niin hiljaista, niin ei hänellä juurikaan ollut töitä minulle tarjota tehtäväksi, joten lomailemaan vaan. No mehän osataan isän kanssa lomailla! Ei, ei sillä perinteisellä suomalaisella tavalla "päivät rannalla, illat kaljalla" -tyylillä, vaan mehän lähetään tutkimaan paikkoja. Ja mehän mentiin pitkin maita ja mantuja into piukeena. Aamusta ku herättiin, hypättiin metroon ja mentiin minne nokka osoitti ja illasta palattiin takaisin. Syötiin erittäin maukkaita ruokia, nähtiin hienoja paikkoja ja kyllä, otettiin me aurinkoakin :)

 Isän saapumispäivä meni lähinnä isän levätessä, kun oli ollut vuorokauden hereillä matkustamisen takia. Vähän käytiin Fuengirolaa katselemassa ja syömässä, siinäpä se päivä sitten menikin. Seuraavana päivänä lähdettiin aamusta Benalmadenaan, että mitä kaikkea sieltä löydetään. Alku viikosta olin kysynyt pomolta suosituksia, missä kannattaa Benalmadenassa käydä ja vastauksena oli pelkkä satama, jota hieman ihmettelin. No todellisuudessa asia oli ihan totta, Benalmadenassa ei ole juurikaan muuta näkemisen arvoista ollut kuin satama. Itsellä sanasta "satama" tulee mieleen kliseinen satama, missä on laiturin nokassa erilaisia veneitä, niin kuin varmaan moni muukin asian mieltää. Käykääs katsomassa Benalmadenan satamaa, on muuten jotain ihan muuta kuin "satama"! Sanoin on vaikea kuivailla, kuvistakaan ei saa oikeanlaista kuvaa paikasta. Sen verran voin sanoa, että kyseessä ei ollut se kliseinen satama-allas muutamine laiturineen, vaan useita sokkeloita erilaisine poukamineen päivineen, veneitä perus Bellasta aina miljoonaluokan jahteihin. Itse en ole koskaan varsin perustanut veneistä ja veneilystä tuon taivaallista, niin kyllä silmät aukesi tuossa "satamassa", jota jatkui kilometri tolkulla kaikkine koukeroineen. Yhdessäkin poukamatyylisessä satamaosiossa oli ihan ostoskeskus. Ja olihan ne "jollat" hienoja! Päästiin mekin merelle veneilemään, palattiin Fuengirolaan veneellä, tosin ei millään hienolla jahdilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alimmassa kuvassa näkyy "kokonaisuudessaan" tuo kuuluisa satama. Jos olisi halunnut satamasta kuvan kokonaisuudessaan, niin olisi saanut helikopteriin hypätä. Kuvissa näkyvällä merirosvolaivalla olisi päässyt maksua vastaan seilailemaan merelle, me päädyttiin "korkeasaariveneen" kyydillä takaisin Fuengirolaan.

Seuraavana päivänä lähdettiin tutkimaan Malagaa, jossa viime vuonna pikaisesti käytiin. Päätettiin hypätä sightseen-bussin kyytiin, että saadaan kaupungista mahdollisimman paljon irti. Viime kesänä käytiin kuuluisa ostoskatu tutkailemassa, suurta katedraalia ihailemassa ja kukkulan alapuolella oleva vanha linna kurkkaamassa. Tällä kertaa jätettiin shoppailut mielestä ja kierreltiin bussilla pitkin kylään ja käytiin tällä kertaa katsomassa toinen vanhoista linnoista korkean kukkulan päällä. Pitihän sitä käydä kylässä myös itsensä Pablo Picasson luona, mutta ei ollut Pablo kotona. Löydettiin se onneksemme hänelle nimetystä puistosta. Päivä oli mitä mahtavin upeiden maisemien ja hienon kulttuurin puitteissa, ei säässäkään ollut valittamista.

Lauantai vietettiin ihan "omassa" kylässä Fuengirolassa. Käytiin vähän shoppailemassa ja ihailemassa paikallista nähtävyyttä Castillo de Sohailia. Linnaketta ei valitettavasti pääse kuin ulkopuolelta katselemaan, mutta ei se meitä haitannut. Ei edes senkään vuoksi, että kokemusta oli jo viime kesältä. Illalla syötiin oikein maittavat pihvit ravintolassa missä oli, yllätys yllätys, suomalainen tarjoilija :) Käytiin itseasiassa kaksi kertaa samassa paikassa syömässä reissun aikana, oli sen verran maittavaa ruokaa siellä ja pienellä rahalla.

Vähän lisää linnaketta toiselta puolelta kukkulaa.

 

 

 Sunnuntaille olikin sitten tiedossa sadepäivä ja mietittiin miten sokerista meidät on tehty, vai onko, ja minne suunnattaisiin. Päätettiin hypätä metroon ja mennä ensimmäiseen kiinnostavaan paikkaan. Se osoittautui Torremolinokseksi. Vettä tuli siihen malliin, että meinasi koetella meitä melkolailla, mutta ajateltiin olla sitkeitä ja jatkaa paikkojen tutkimista; Torremolinoksessa ei ole kuin krokotiilipuisto ja ranta. Ei käyty kummassakaan.

Kuva otettiin "todisteeksi" että ollaan paikassa käyty, hypättiin metroon ja päätettiin mennä pääasemalle Malagan Maria Zambranolle tutkailemaan otetaanko juna jonnekin kauemmas vai mille aletaan. Malagaan kun päästiin, todettiin että kauemmas lähtevät junat lähtevät melko myöhään. Oltiin jo melko pitkällä iltapäivän puolella ja edelleen hieman ripsotteli vettä taivaalta, joten päädyttiin jäämään talsimaan Malagaan ja katsellaan vaikka tuliaisia kotiin vietäväksi.

Illaksi palattiin takaisin Fuengirolaan. Syömäänhän sitä nälkäiset matkustajat suuntaa ja päätettiin tällä kertaa syödä oikein paikallisesti ja tilattiin paellaa. Isä innostui vielä ottamaan yhden sangrian jälkiruuaksi.

Maanantai olikin sitten se reissun viimeinen päivä. Paluulento oli vasta puolen yön jälkeen, joten oli päivä aikaa vielä touhuta. Keli ei jälleen oikein suosinut meitä eikä fiiliksetkään enää ollut niin korkealla, kun mieli oli tulevasta paluusta jo melko haikea. Päivä menikin lähinnä käveleskellen pitkin Fuengirolaa ajan kuluksi.

Sitten olikin aika pakata matkalaukut ja suunnata kohti Malagan lentokenttää. Oli muuten melkoista taistelua saada kaikki matkalle mukaan otetut ja kuukauden aikana tehdyt ostokset mahtumaan kahteen laukkuun. Onneksi oli matkavaaka mukana, muuten olisi joutunut maksamaan lisähintaa matkalaukun painosta, ja onneksi oli sen verran isompi käsimatkatavaralaukku mukana, että sai kevennettyä matkalaukun painoa. Lähtöselvityksen vaaka näytti tasan 23kg ja käsimatkatavara oli nippanappa vajaa 8kg. Onneksi jätin aurinkorasvat, shampoot yms. pois kyydistä; ei ne olisi edes mukaan enää mahtunutkaan :)

Lentokoneeseen päästyä olo oli melko kurja; ei olisi millään halunnut lähteä pois Espanjasta ja flunssa sen kuin yltyi. Tietoisena siitä, ettei osaa nukkua lentokoneessa ja kyseessä yölento, ei sekään nostattanut mielialaa. Muita matkustajia kun katsoi, sai olla tyytyväinen ettei kyydissä ollut yhtäkään pientä lasta; ei ainakaan lasten itkua tarvinnut kuunnella. Itsehän olen toki äiti ja niin paljon kuin lapsista pidänkin, en kuitenkaan loputtomiin jaksa kuunnella lasten itkua, erityisesti lentokoneessa yölennolla. Lentoemäntien aikansa häärättyä ja tuotteita myytyä, söin kanawrapin ja ikuistin vielä Madridin öisen kuvan. Tulpat korviin ja unta yrittämään.

Ihmeen hyvin sai, pätkissä tosin, nukuttua lennon aikana. Tosin tällä kertaa minä olin se, joka ärsytti kanssamatkustajia; pariin otteeseen tuli semmoinen puolituntia kestävä yskänpuuska ettei takuulla kukaan nukkunut. Kyllä muuten hävetti! Yskiminen kun rauhoittui, onnistuin uudestaan nukahtamaan jotenkuten ja seuraavaksi havahduin lentoemon kuulutukseen, että aloitamme laskeutumisen Helsinkiin.

Paluu arkeen oli tosi asia. Matkustamisen ja flunssan uuvuttamana olo oli, kuin olisin potenut moraalista krapulaa. Päässä melkoisen sekavat ajatukset; ikävä Espanjaan ja ikävä perhettä. Edessä vielä bussimatka lentokentältä Hämeenlinnaan, josta vielä autolla kyyti kotia perämetsään. Kotia kun pääsin, meinasi ajatukset heittää totaalista volttia, kun oma koti näytti käsittämättömän vieraalta kun sisälle pääsin. Miehelle oikein ääneen sanoin, että onko meillä tosiaan tämmöinen keittiön lattia. Mies naureskeli ja totesi että taisin olla liian kauan pois kotoa. Ei sen puoleen; en ole koskaan ollut näin pitkään pois kotoa!

Tänään tulee 3 päivää siitä kun tulin takaisin kotiin; aika tuntuu viikolta. Toisaalta taas tuo kuukausi Espanjassa myös tuntui viikolta. Halu päästä Espanjaan pysyvästi on enemmän kuin kova, erityisesti kuluneen kuukauden kokemuksen jälkeen. Sitä kohti mennään asioita järjestellen ja toivottavasti tavoitteeseen pian päästen; tätä on jo kohta 2 vuotta suunniteltu. Tarkoituksena on tulevaan syksyyn mennessä päästä muuttamaan Espanjaan. Peukut pystyyn!

Mieli pyörii edelleen kuluneesta kuukaudesta Espanjassa. Mieleeni tulikin, että yhdestä reissusta on jäänyt vielä kertomattakin. Kävin eräänä lauantaina järjestetyllä retkellä aiemmin mainitsemassani ja ihailemassani Rondassa. Siellä oli keskiaikamarkkinat ja meno tyypillinen espanjalainen; erittäin äänekäs ja ihmisiä joka puolella. Paikalliset olivat pukeutuneet ajan teeman mukaisesti ja järjestäneet erilaisia historiallisia näytöksiä. Päivä vuoristossa oli todella kuuma, täynnä ihmisiä ja kovaa meteliä. Hieno kokemus silti. Osa kuvista on matkanjärjestäjän ottamia ja luvalla lainattuja.

Kaiken tuon hälinän ja hulinan ja kuumuuden keskellä päivän ehkä mukavin hetki oli Sitruuna kahvila, jossa pääsi uupunut kulkija lepuuttamaan jalkojaan makuuasentoon. Maisemat oli huikeat ja tunnelma leppoisa, kyytipoikana jääkylmä cola-juoma.

Kaiken kaikkiaan reissu oli mitä mahtavin! Suosittelen lämpimästi ulkomailla harjoittelua kaikille sitä harkitseville, toki muillekin. Neuvoa jos saan antaa, niin kannattaa mahdollisimman perusteellisesti suunnitella matkalle lähtöä. Kaikelta ei-niin-mukavalta ei voi välttyä, mutta että tulisi mahdollisimman vähän pettymyksiä. Itseni kohdalla ainoat pettymykset oli torakat asunnossa, home ja flunssa. Toki olisihan tuota viihtynyt pidempääkin. Työharjoittelupaikka oli puitteineen ja henkilökuntineen mitä mukavin, harmi vaan ettei ajankohdallisesti ollut juurikaan mitään töitä tehtäväksi saatika niistä kerrottavaksi. Kokonaisuudessaan reissu ja kokemus oli niin mahtava, että ihan kamala "ääneen" todeta, että oli ihan kamala tulla takaisin kotiin, vaikka kotiin olikin kova ikävä.

Joko saa lähteä takaisin....